Asiantuntijat matkassa mukana

Selvitystyön päävastuullisena asiantuntijana toimii Tamoran toimitusjohtaja, tuotantotalouden DI Jaana Utti. Hän on erityisen perehtynyt palvelurakenteisiin ja olemassa olevien resurssien suuntaamiseen mahdollisimman vaikuttavasti. Imatran kaupungin kehitysjohtajana hän toteutti mittavan palveluverkkouudistuksen. Imatralla henkilöstötuottavuus saatiin kasvamaan nopeasti kestävän kasvun hengessä – palvelutasoa alentamatta. Muutokset olivat nopeita ja osin hyvin radikaaleja.

Selvitystyön toisena keskeisenä asiantuntijana toimii FT Karl-Erik Michelsen. Michelsen ja Utti ovat työskennellyt filosofian tohtori Karl-Erik Michelsenin kanssa Pohjois-Pohjanmaalla, Forssan seudulla, Imatran seudulla ja lukuisissa muissa paikoissa vastaavanlaisten selvitystöiden parissa.

Ville Mäkelä on toiminut Utin työparina kolmen vuoden ajan erityisesti palveluinnovaatioiden parissa ja uusien toimintamallien etsimisen parissa. Mitattu taloudellinen hyöty on ollut yksi heidän keskeisiä lähtökohtiaan tässä työssä. Kolmestaan he työskentelevät tällä hetkellä mm. Kainuun maakunnan ja Oulun kaupungin vuorovaikutteisen johtamisen kehittämisen parissa. He kaikki ovat Tamoran omistajia.































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti