IT-barometri - versio 0

Taustaa barometrille

Tietotekniikan liiton ja Turun kauppakorkeakoulun IT-barometritutkimus toteutettiin nyt kuudetta kertaa vuoden 2013 lopulla. Tietotekniikan muodot ja merkitys ovat muuttuneet näinkin lyhyessä ajassa selvästi. Uudet kuluttajateknologiat, sosiaalinen media ja pilvipalvelut ovat ilmaantuneet, levinneet useimpien tietoisuuteen ja alkaneet vakiintua käyttöön näiden vuosien aikana.

IT:n kuluttajistumisen (Bring Your Own Device, BYOD) seurauksena uudet teknologiat ja palvelut julkaistaan nykyään lähes poikkeuksetta ensin kuluttajamarkkinoille ja vasta sitten yritysmarkkinoille. 


Tiedon digitalisoituminen ja määrän räjähdys on toinen näiden vuosien muutoksista. Arvioiden mukaan nykyään jopa 99 % tiedosta on digitaalista, kun osuus oli alle 5% vuonna 1972. Samojen arvioiden mukaan nykyisin joka kuukausi syntyy yhtä paljon tietoa kuin ihmiskunnan historian alusta vuoden 2003 loppuun. Jäsentyneen tiedon rinnalla haluttaisiin käyttää jäsentymätöntä tietoa ja organisaatioiden sisäisen tiedon rinnalla ulkoista tietoa.

Tutkimus IT:n merkityksestä suomalaisyrityksille liiketoiminta- ja IT-johdon näkökulmasta >
 


IT-indeksi

Tutkimusryhmän päätelmät:

  • IT:n lisäävän yritysten liikevaihtoa selvästi BKT:n kasvua nopeammin, alentavan organisaationsa kustannuksia selvästi kansantalouden tuottavuuskehitystä enemmän, tuottavan liikevaihtoa lisääviä innovaatioita ja monia muita hyötyjä organisaatioilleen.
  • IT-barometreissa 8-9 vastaajaa kymmenestä on arvioinut IT:n liiketoiminnallisen
    merkityksen, IT:n strategisen johtamiskyvyn, IT:n tuottamien uusien innovaatioiden ja liiketoiminnan sekä muiden IT:n hyödyntämiseen ja johtamiseen liittyvien näkökohtien olevan tulevaisuudessa nykyistäkin tärkeämpiä heidän organisaatioidensa kilpailukyvylle ja menestykselle

  • IT:n merkityksestä huolimatta vastaajien käsitysten mukaan suuri osa organisaatioista lykkää ITinvestointeja sekä leikkaa IT-kuluja ja –kehitystä taloustaantuman aikana. Taantuman aikana IT:tä myös hyödynnetään niukasti uuden liiketoiminnan synnyttämiseen ja toiminnan tehostamiseen, vaikka näitä aikomuksia on runsaasti. Taantuman paineissa aikomukset eivät muutu toimenpiteiksi.

  • IT:n koetusta merkityksestä huolimatta vastaajien käsityksen mukaan alle 2/3 organisaatioista kehittää ja johtaa IT:tä strategisena voimavarana. Noin puolet arvioi IT:n vaikutuksia liiketoimintaan. Alle puolet on pohtinut, miten uusia teknologioita, kuten sosiaalista mediaa, pilvipalveluita, kuluttajistunutta IT:tä tai Big Dataa hyödynnetään niiden liiketoiminnassa.
Meidän pohdintamme:


ICT-maailma on muuttunut nopeasti. Arvo on kyvyssä ottaa käyttöön uusia teknologioita - ei itse teknologioissa. Se on siis ihmisissä ja heidän osaamisessaan. Kustannuksia säästämällä ei voida saada merkittäviä tuloksia - liiketoimintahyötyjä ja innovaatioita hakemalla voidaan turvata kilpailukyky.

IT-hyödyntämisen indeksi


Suomalaisten organisaatioiden kyky hyödyntää IT:tä näyttäisi laskeneen. Voi ajatella, että kyky hyödyntää kilpailukyvyn ja tuottavuuden rakentumisen suhteen ei kuntasektorilla ole ainakaan suurempi kuin mitä se on yrityssektorilla.

Puheen suunnan muutos:
Ehkä keskiöön on nostettava organisaation kyky hyödyntää ICTtä. Meri-Lapissa se tarkoittaa 5500 ammattilaisen kykyä ja ehkä myös kaikkien asiakkaiden kykyä?

Kun tarkastelemme Meri-Lapin tulevaisuutta ja menestystä ICT-ratkaisuiden valossa ei oikea ongelma ole ICT-kustannukset, ei edes henkilöstökustannukset. Oikea ongelma ei ole myöskään teknologia, ei edes verkko. Taloudellisessa näkökulmassa näitä ei ole syytä tarkastella.
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti